This is fu*king revolution

Ai että miten niin taukoa päivityksestä…

Nojooooo, tuli pieni luova tauko tossa kun piirsin tuon veljeni tatuointi hahmotelman, ja oli niiiiin paljon muuta tekemistä, ettei ehtinä piirtää. Tai innostanu -  jotenkin kyllästyin aivan täysin tuohon *tähän* kuvaan. No mut, sain sen kuitenkin valmiiksi, aloittelin eilen hahmottelemaan uudestaan ja tänään väritin. En kyllä ole aivan sata tyytyväinen tähän, jotenkin vaan piti saaha kuva valmiiksi vaikka millä ilveellä, niin ei oikein jaksanu keskittyä täysin kaikkeen. Tosin uuteen toppiratkaisuun olen tyytyväinen, oikeastaan veli ehdotti sitä, tai siis värejä kun nähtiin. Sanoi, että olisi ihan kiva jos se toistaisi noita lipun värejä. Ja mainitsi myös, että tummaihoinen nainen voisi olla ihan jees.

Tosiaan hieman muuttui hahmo, tai ei niinkään hahmo, kuin kaikki tilpehööri, uuden version myötä. Oli pakko sinne sitten se yksi tiiiinimiini pistoolikin tunkea. :D Tosin siinä ei-väritetyssä versiossa oli tiinimiini pistooli, sekä rynkky selässä. Joten siitä tuli hieman.. sotilaallinen. haha. Siitä sitten työn nimikin, pienellä itseironialla höystettynä. Yläkropasta tuli kyllä melko leveä, tai luulen et vika on lähinnä siitä, että tämä neitokainen on muutaman kylkiluun poistattanut, joten vyötäröstä tuli hieman liian kapea mittasuhteisiin nähden.

Noooo, saa nähä jos veljelle kelpaa. Vai pitääkö tehdä vielä muutoksia.

MUOKS 4.6.2010

Tää ääriviiva piirros vaan näyttää paremmalta skannattuna, kuin tuo lopullinen. :D

2 vastausta kirjoitukseen “This is fu*king revolution”

  1. Heippa.
    Hienoja töitä sinulla. … kylkiluitten puute ei ollenkaan haittaa, mutta oikean käsivarren taivutus tuntuu oudolta.. tai sitten peukalo on vain linksahtanut sijoiltaan. Tuskin se tuon tytön menoa haittaa, tekevälle sattuu ;)

    Onnea kynän jäljellesi ja mukavaa kesää!

    • Hoiii! Kiitoksia todella paljon vierailusta! On tänään virastokierros päivä, eikä ne yleensä ala mitenkään hyvillä fiiliksillä, mutta kommenttisi piristi. :) En aikaisemmin ole huomannutkaan tuota kättä, ja kun mainitsit siitä, niin vähän vinkuraltahan se näyttää. Kädet on aina olleet hieman heikko kohtani. heh. Nooo pitää vaan tarkkailla enemmän niitä sitten tulevaisuudessa.

      Oikein hyvää kesää sinullekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.